Uncategorized

Teatterityöpajojen projektitutkijana pandemian aikaan

Rajojen yli -tutkimushankkeen Languages of Belonging -teatterityöpajat järjestettiin syksyllä 2020 huipentuen saman vuoden joulukuussa Jyväskylän taidemuseossa kuvattuihin, pienryhmissä rakennettuihin esityksiin. Kokonaisuudessaan syksyn kokemus oli projektitutkijan näkökulmasta antoisa ja onnistunut – kukin kohtauksista kertoi omanlaistaan tarinaa siitä, miten kieli ja kuuluminen kietoutuvat toisiinsa. Tuohon tilanteeseen pääsy oli kuitenkin näin järjestäjän näkökulmasta aikamoinen seikkailu, joka alkoi omalta osaltani tammikuussa 2020 aloitettuani työt hankkeen projektitutkijana.

Inspiraation etsintää kuvakorteista.

Tammikuussa 2020 suunnittelimme mainioiden työtovereideni Saara Jäntin ja Sari Pöyhösen kanssa innolla huhtikuun teatterityöpajoja sekä seuraavana syksynä horisontissa siintäneitä kansainvälisiä vierailuja. Kuten kaikki varmasti nyt jo tietävät, mikään suunnitelmistamme ei sujunut aivan niin kuin olimme kaavailleet. Pandemian myötä työpajat siirtyivät ensin kesälle, sitten syksylle. Saatuamme osallistujat rekrytoitua ja aikataulut natsaamaan laittoivat terveysturvallisuusseikat vaihtoon vielä työpajojemme ohjaajankin. Yhteensä näiden kolmen aikataulumuutoksen sekä yhden henkilövaihdoksen jälkeen työpajat kuitenkin järjestyivät ja pääsimme Saaran, Sarin sekä lopullisen ohjaajamme Annu Sankilammen kanssa hommiin.

Työpajat järjestettiin yhteistyössä Monikulttuurikeskus Glorian sekä Jyväskylän taidemuseon kanssa. Kokoonnuimme joka keskiviikkoilta harjoittelemaan yhdessä – ensin Nuorten taidetyöpajan tiloissa Matarassa ja myöhemmin Teatterikoneen tiloissa Juomatehtaalla (kiitos teille!). Välissä pääsimme tutustumaan Jyväskylän taidemuseossa esillä olleeseen Matkalla maan keskipisteeseen -näyttelyynkin.

Syyskuun ajan harjoittelimme Nuorten taidetyöpajan tiloissa Matarassa.

Osallistujamme edustivat moninaisesti eri kieliryhmiä. Oli hienoa nähdä, kuinka yhteyksiä luotiin hankkeen nimen mukaisesti erilaisten rajojen yli – välillä osattujen kielten samankaltaisuuden avulla, toisinaan jaetun jalkapallofanituksen myötä. Osallistujat opettivat osaamiaan kieliä niin meille kuin toisilleenkin – itse opin muun muassa, kuinka ”Pauliina” kirjoitettaisiin persiaksi tai arabiaksi. Osa osallistujista pysyi työpajoissa alusta loppuun saakka, toiset kulkivat mukana osan matkaa. Yhteistä kaikille osallistujille osallistumiskertojen lukumäärästä huolimatta oli kuitenkin vilpitön halu ja innostus kokeilla uutta ja luoda sitä yhdessä. Teatterin ilo tarttui myös meihin tutkijoihin: oli hienoa päästä oppimaan uutta paitsi tutkimuksen teosta myös teatterin tekemisestä, sillä yhteisötaiteen ollessa aina jokseenkin ennakoimatonta mahdollistaa se kaikille uuden oppimisen.

Tältäkin näytti toisinaan projektitutkijan työnkuva työpajaharjoituksia videoidessa.

Koska ryhmä oli pieni, pystyimme onneksemme harjoittelemaan läpi syksyn. Pelisäännöt yhteisen terveysturvallisuuden varmistamiseksi olivat kuitenkin selvät: harjoituksiin ei tultu oireisina ja kokoontuessamme käytössä olivat maskit tai visiirit sekä käsidesi. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ryhmästämme ei syksyn aikana sairastunut ja saimme viedä työpajat maaliin saakka, välillä tosin harjoitusaikoja portaistaen ryhmäkoon pienilukuisuuden takaamiseksi.

Teatterityöpajat toivat valoa eristäytyneeseen syksyyn, mitä painottivat monet osallistujamme. Viikoittaisesta teatterihetkestä tuli myös itselleni tärkeä osa muutoin pitkälti kotitoimistossa vietettyä lukukautta. Vaikka olimme Sarin kanssa työpajoissa enemmän havainnoitsijoiden roolissa, pääsimme mukaan alku- ja loppupiireihin sekä joihinkin harjoitteisiin, mikä toi osaltaan mukavaa vaihtelua tutkimuksenteon arkeen ja auttoi meitä pääsemään osaksi ryhmää. Oli hienoa nähdä, kuinka toisilleen ennalta tuntemattomat, erilaisista taustoista ja arkisista maailmoistaan tulevat ihmiset työskentelivät yhdessä ja loivat ryhmään sen turvallisen tunnelman ja yhteishengen. Kuten useampi osallistujammekin mainitsi: puhuttu kieli tai kielellinen taitotaso merkitsee lopulta kovin vähän, kun ihmisillä vain on halu puhaltaa yhteen hiileen ja ymmärtää toinen toistaan.

Pauliina Puranen