Uncategorized

Osallistamisen teoriaa ja käytäntöä Rovaniemellä

Participatory Development through Art (PAD) -konferenssi Lapin yliopistossa 15.-17.8.2018

 

Kalahari Highway -näyttelyn avajaiset Arktikumin Galleria Valossa.

Rovaniemellä Lapin yliopistolla järjestetty konferenssi houkutteli tutkijoita, eri alojen ammattilaisia, taiteilijoita sekä alkuperäisväestöistä kiinnostuneita toimijoita keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia taiteen avulla tapahtuvasta osallistavasta kehittämisestä (participatory development). Meitä, osallistavaan tutkimukseen vasta hiljattain suuntautuneita, kiinnosti konferenssissa erityisesti sen tarjoamat mahdollisuudet lisätä ymmärrystä juuri osallistavista menetelmistä ja niiden kytköksistä taiteeseen ja taiteen tekemiseen.

Konferenssin aloitustapahtuma oli Kalahari Highway -näyttelyn avajaiset Arktikumin Galleria Valossa. Näyttävät teokset yhdessä tyylikkään ripustuksen kanssa tarjosivat hyvät puitteet konferenssin ydinteeman tarkastelulle. Tosin tähän mahdollisuuteen ei syystä tai toisesta tartuttu. Teosten ja osallistavan taidelähtöisen tutkimuksen (Participatory Development with the Youth) yhteyksistä kerrottiin lyhyesti konferenssin esittelytekstissä, mutta itse näyttelyssä tai avajaistilaisuudessa kyseisiä kytköksiä ei juuri avattu. Meille näyttelyn koonnutta hanketta entuudestaan tuntemattomille kävijöille syntyi hieman hämmentävä vaikutelma ja jäimme keskenämme pohtimaan mihin näyttely oikein liittyy. Osallisuuden teeman äärellä paradoksaalisesti syntynyt ulkopuolisuuden tunne oli kuitenkin vain väliaikainen, sillä itse konferenssi osoittautui keskustelevaksi ja lämminhenkiseksi.

 

Kalahari Highway -näyttelyn teoksia Arktikumin Galleria Valossa.

 

Esitelmistä jäi päällimmäisenä mieleen ensimmäisen keynoten, arktisen alkuperäiskansatutkimuksen professorin Rauna Kuokkasen, puheenvuoro, joka oli otsikoitu: Participation, Partnerships and Development: Reflections from Indigenous Communities in the Arctic. Esitelmässään Kuokkanen toi esiin, että osallistumisen käsite on moniulotteinen ja se avautuu eri tavoin eri ihmisille. Konferenssin toinen ydinkäsite, kehittäminen, on hänen mukaansa vieläkin monimerkityksisempi. Vähemmistökontekstissa osallistava kehitystyö kiinnittyy Kuokkasen mukaan erityisesti yhteisöjen voimaannuttamiseen. Näissä prosesseissa naiset ovat jääneet usein ulkopuolisiksi ja pikemminkin avun kohteiksi kuin aktiivisiksi osallistujiksi. Kuokkanen totesi, että valtasuhteilla on taipumus toistua entisen kaltaisina osallistavissa hankkeissa, ellei asiaan kiinnitetä tietoisesti huomiota.

Konferenssissa toistuivat kysymykset siitä, olisiko osallistavuuden (participatory) sijaan tärkeämpää tavoitella kumppanuutta (partnership) ja vallan jakamista? Tämän ajatuksen esitti muun muassa palvelumuotoilun professori Satu Miettinen omassa keynote-esitelmässään. Kertoessaan Participatory Development with the Youth -hankkeesta, jossa työskenneltiin etelä-afrikkalaisten ja namibialaisten nuorten kanssa, Miettinen totesi, että improvisaatio mahdollistaa vallan jakamisen eri osapuolten kesken taideperustaisia menetelmiä käytettäessä. Improvisaatio edellyttää jatkuvaa neuvottelua ja toisten kuuntelemista.

 

Satu Miettisen keynote-luento ”Participatory service design through art”.

 

Niin paljon kuin termiä osallistava käytettiinkin, niin käsitteenä sitä ei Kuokkasen puheenvuoroa lukuun ottamatta juuri määritelty, haastettu tai problematisoitu. Kuten uusien medioiden hyötyjä muotoilutyössä käsitelleen esitelmän jälkeisessä keskustelussa nostettiin esille, osallistumisen halumme seurauksena voi olla yksityisyyden tai tietosuojan menetys, mikä toimii hyvänä esimerkkinä osallistumisen kääntöpuolesta.

Monet konferenssin esitelmistä, myös omamme, keskittyi tutkimushankkeiden ja niissä toteutettujen työpajojen (workshop) esittelyyn. Enni Mikkosen esitelmä, jossa hän esitteli paikallisille nuorille ja nuorille maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille suunnattua osallistavaa teatterityöpajaa sosiaalityön ja toiseuttamisen vastustamisen kontekstissa, tuli lähimmäksi oman hankkeemme teemoja ja oli muutoinkin mielenkiintoinen. Mikkonen totesi muun muassa, että yhdistämällä taidetta sosiaalityöhön on mahdollista päästä käsiksi sanojen takaiseen kanssakäymiseen ja ns. hiljaiseen tietoon.

 

Enni Mikkosen esitelmä ”Art based approaches to challenge cultural otherisation in social integration processes”.

 

Monista esitelmistä kävi ilmi tutkimuksia hallinneet ongelmakeskeiset lähestymistavat. Hyvä esimerkki tällaisesta toimintatutkimuksellisesta otteesta, jossa pyritään tutkimuksen avulla luomaan jokin konkreettinen ratkaisu ennalta määriteltyyn ongelmaan, oli Lukenge Kamya Richardin esitelmä, jossa käsiteltiin moskiittoverkon kehittämistä ja yhteisön osallistumista kehittämistyöhön.

 

Lukenge Kamya Richardin esitelmä ”The role of community in the design process”.

Jäimme pohtimaan, että olisiko tämän kokoinen (melko pieni) ja tällaisen aihepiirin ympärille rakennettu konferenssi voinut toimia vielä paremmin, jos se olisi toteutettu edes osittain ns. pyöreänpöydän keskusteluina. Toisin sanoen tietynlainen esitelmien ja käytännön workshopien välinen malli olisi ehkä tarjonnut mahdollisuuden tutustua toisten tutkijoiden kokemuksiin lähemmin. Pyöreän pöydän ääressä olisi kenties ollut mahdollisuus esittää yksityiskohtaisempia kysymyksiä esimerkiksi työpajojen toteutuksesta ja siitä, miten toiset ovat ymmärtäneet osallistavuuden.

Kaisa Hiltunen, Nina Sääskilahti ja Antti Vallius