Uncategorized

Kansatieteen päivät 2018: Järki ja tunteet – Affektiivinen etnologia

Keynote Taina Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta

Historiansa kymmenennet Kansatieteen päivät järjestettiin tällä kertaa Porissa (15.–16.3.2018) otsikolla: Järki ja tunteet – Affektiivinen etnologia. Konferenssi kutsui tutkijoita pohtimaan erityisesti kehollisuuteen, tunteisiin ja emootioihin liittyviä kysymyksiä. Näkökulma ankkuroitui viime aikaiseen niin kutsuttuun ”affektiiviseen käänteeseen”, jonka myötä etenkin humanistisessa tutkimuksessa ja sosiaalitieteissä on tarkasteltu paljon mm. aistillisuutta, kehollisia tuntemuksia, liikkuvuutta ja asioiden tuntumaa.

Etnografisin menetelmin työskentelevälle ja ihmisten kuulumisen tunteista kiinnostuneelle Crossing Borders -hankkeelle Kansatieteen päivien ensimmäinen päivä, johon itse pääsin osallistumaan, oli sangen kiintoisa. Tutkimuspäivien teemaan kytkeytyvien erilaisten esitelmien lisäksi keskustelua käytiin mm. affektiivisen etnologian sisällöistä ja sovellettavuudesta sekä tutkijoiden omista tunteista. Useammassakin yhteydessä keskeisenä kiinnostuksen kohteena oli löytää keinoja tutkia tunteita, jotka niin usein pakenevat määrittelyjä tai menettävät jotain niille ominaista niiden kääntyessä kieleksi ja kirjoitukseksi.

Ensimmäinen keynote, Taina Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta, johdatti kuulijat tutkimuspäivien aiheeseen esitelmällään: Touch and Affect: ’Touch biographies’ as a part of communal affective history in Finland. Hänen mukaansa kosketus on jokapäiväinen affektiivisen kommunikaation väline, mutta aiheena varsin vähän tutkittu. Esitelmässään Kinnunen avasi kosketukseen liittyviä ulottuvuuksia ja sisältöjä sekä tutkimuksiaan, joissa aihetta on lähestytty ’kosketusbiografioiden’ avulla. Näissä Suomessa 2010-luvulla kirjoitetuissa biografioissa kirjoittajat ovat kertoneet elämistään erilaisten kosketuksiin liittyvien merkitysten ja muistojen kautta. Puheenvuoro toimi oivana väylänä pohtia erityisesti affektiivisen etnologian olemusta.

Avauspäivän toisena keynotena oli Malmön yliopiston etnologian professori Maja Povrzanovic Frykman, joka puhui otsikolla Following the senses: Affect in ethnological studies of war and migration. Esitelmä vaikutti ainakin abstraktin tasolla hyvin kiinnostavalta, mutta itse en ehtinyt sitä kuulemaan, sillä omassa työryhmässäni käyty keskustelu venyi tämän puheenvuoron päälle.

Kyseinen työryhmä kulki otsikolla Maisema, tunne, affekti, ja siinä syvennyttiin tarkastelemaan maisemien tunneluokituksia, niiden suosiota ja kytkeytymistä sekä yksilöllisiin tunnekokemuksiin että yliyksilöllisiin affekteihin. Lisäksi työryhmässä pohdittiin tapoja tutkia kyseisiä tunneluokituksia sekä myös sitä, miten kuvastot ja niiden vastaanottaminen vaikuttavat maisemien arvottumiseen ja esimerkiksi kulttuuriperinnön määrittymiseen.

Sessio alkoi allekirjoittaneen yhdessä maantieteilijä Hannu Linkolan kanssa laatimalla esitelmällä Maaseutukuvaston ongelmallinen todellisuus. Puheenvuorossamme tarkastelimme maiseman tuotanto- ja suojelukäytännöissä usein vastakkain asettuvien Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) sekä Ympäristöministeriön tuottamia maaseutukuvastoja, ja analysoimme niitä pastoraalin, romantiikan pittoreskin ja realismin perinteistä kumpuavien tunneluokitusten avulla. Kuvastoja vertailemalla havainnollistui mm. se, miten Ympäristöministeriön kuvastossa on painotettu pittoreskia lähestymistapaa MTK:n korostaessa realismin traditioon lukeutuvaa toiminnallista työnkuvausta. Pyrkimys pastoraalin perinteen mukaiseen idealisoituun käsitykseen suomalaisesta maaseudusta sen sijaan näkyy molemmissa kuvastoissa.

Tulkitsimme asetelmaa alustavasti niin, että Ympäristöministeriön kuvastossa toiminnallisuus muodostuu ongelmaksi, jonka pelätään hävittävän maaseutumaisemasta viimeisetkin menneisyyteen viittaavat ja tunteita herättävät pittoreskit piirteet. MTK:lle ajalliseen patinaan ja loppujen lopuksi katovaisuuteen viittaavat pittoreskit elementit taas muodostuvat vastakohdaksi sen toiminnallisuutta, elinvoimaisuutta ja rationaalisuutta korostaville tavoitteille. MTK:n rummuttamille puhtauden ja alkuperäisyyden mielikuville tarvitaan kuitenkin kaikupohjaa. Tämä näyttäisi löytyvän pastoraalin luonnonmukaisuutta ja idyllistä harmoniaa huokuvista pienimuotoisen ja perinteisen maaseutukulttuurin kuvauksista, jotka resonoivat myös Ympäristöministeriön tavoitteiden kanssa. Tämänkaltaisen kuvastotutkimuksen kautta on näkemyksemme mukaan mahdollista hahmottaa erilaisten toimijoiden maisemakäsityksiä ja arvoja sekä nähdä politisoinnin ja vastakkainasettelun taakse.

Seuraavana työryhmässä oli vuorossa Helsingin yliopiston kansatieteen yliopistolehtori Jenni Rinne, jonka esitelmä Affektiivinen maisema käsitteli virolaisen kansanuskon (Maausk) perinteistä ammennettuja elettyyn maisemaan liittyviä affektiivisia kokemuksia. Tutkimuksen taustalla vaikutti voimakkaasti sosiaalipsykologi Margareth Wetherellin ajatukset siitä, miten tunteet ja affektiiviset kokemukset ohjaavat tulkintojamme maailmasta ja ovat osana kulttuuristen merkitysten kehittymistä.

Itse en ollut aikaisemmin törmännyt Wetherellin tutkimuksiin, mutta Rinteen esitelmän inspiroimana kirjoitin nimen muistiin. Erityisen kiehtovalta vaikutti Wetherellin tapa määritellä affektiivisten kokemusten lähtökohdat monimutkaiseksi prosessiksi, jossa vaikuttavat erilaiset yhteiskunnalliset käytännöt, hegemoniset diskurssit, kulttuuriset tekijät, henkilökohtainen historia ja psykologiset sekä somaattiset toiminnot. Määritelmässä on omat yhtymäkohtansa esimerkiksi maantieteilijä Marco Antonsichin näkökulmiin kuulumisesta, jonka analyysissa tulee hänen mukaansa ottaa huomioon sekä henkilökohtaiset kuulumisen tunteet että eri tavoin manifestoituvat diskurssiiviset tasot. Täytynee siis tutustua lähemmin Wetherellin tutkimuksiin, ja tarkastella voisiko niistä löytyä keinoja pohtia pidemmälle kuulumiseen liittyviä ja esimerkiksi kehollisesti ilmeneviä affektiivisia ulottuvuuksia. Ainakin Rinteen tutkimus löysi näyttöä siitä, että monien tutkimukseen osallistuvien kehot reagoivat konkreettisesti historiallisen tiedon ja perinteen vaikutuksesta.

Lisäksi työryhmässä esiintyivät myös taidehistorioitsija Hilja Roivainen Turun yliopistosta ja Laura Seesmeri Turun yliopiston Porin maisematutkimuksen yksiköstä. Roivaisen abstraktissaan esittämä otsikko Digitaalisen maisemakuvaston tutkimusmenetelmät oli kokenut hienoisen muodonmuutoksen ja hän puhui nyt pääasiassa utooppisista maisemista. Roivaisen näkemyksen mukaan on olemassa tietty utooppisten maisemien jatkumo, jonka yhtenä alkupisteenä toimii esimerkiksi pastoraalin perinteessä suuressa roolissa ollut ja tietynlaiseksi onnen maaksi mielletty Arkadian kuvaaminen. Aiheessa häntä kiehtoo erityisesti se, miten utooppisten maisemien kaltaiset modukset, eli kuva-aiheen tunnelmia luovat perussävyt, ilmenevät nykytaiteessa ja esimerkiksi erilaisissa internetin digitaalisissa maisemakuvastoissa. Oli mielenkiintoista seurata Roivaisen teosesimerkkejä ja pohtia kuva-aiheiden ikonografisia ulottuvuuksia sekä niiden luomia merkitysten rihmastoja, jotka eivät välttämättä pysähtyneet pelkkään utooppisen maiseman luentaan, vaan muuttuivat monimerkityksellisemmiksi, jos maisemissa esitettyjä vuoria, laivoja, vesistöjä jne. tulkitsi vaikkapa kristillisen ikonografian valossa.

Laura Seesmeri tarkasteli esitelmässään Maiseman tuntu erityisesti sitä, miten tavoittaa maisemaan liittyviä affekteja. Tutkimusaineistonaan hänellä oli saunaan liittyvää mainoskuvastoa ja muistitiedollista kirjallista aineistoa saunomiskokemuksista. Affektien jäljille Seesmeri pyrki Walter Benjaminin auraattisen kokemuksen avulla. Esitelmän kirjallisissa muisteluissa esiintyneiden ”kiukaan sihahdusten” yms. tunnelmien kuvailujen yhdistyessä mainoskuvien maisemiin syntyi vahvoja ja moniaistillisia mielikuvia suomalaisesta saunasta. Pienessä seminaarihuoneessa pystyi miltei kokemaan saunan lämmön, haistamaan puisten lauteiden ja kiukaan tulispesässä palavien klapien tuoksun, maistamaan suussaan otsalta vierähtäneen hikipisaran suolan ja kuulemaan kiukaan sihahduksen sekä kolahtaen aukeavan saunan oven takaa kuuluvan haavan lehtien havinan ja järven laineiden liplatuksen rantakalliota vasten.

Esitelmien jälkeen, kellon käydessä jo uhkaavasti yliaikaa, Turun yliopiston maisematutkimuksen professori Maunu Häyrynen veti pikaisesti yhteen ryhmän annin. Hänen mukaansa esitykset vahvistivat ennestään näkemystä siitä, että maisema toimii voimakkaana esittämisen kategoriana. Affektiivisia ulottuvuuksia löytyi kaikista esitelmistä, mutta tämän suhteen aihetta tulisi penkoa enemmän. On myös jokseenkin hämmästyttävää huomata, miten taiteen tutkimuksessa vanhakantaiset ja jo tietyssä mielessä kuopatut tunnemodukset toimivat yhä maisemakuvastojen koodistoina, joilla katsojia ja heidän tunnereaktioitaan pyritään ohjailemaan. Häyrysen mukaan taidehistorian perinteisten modusten yhdistäminen esimerkiksi Margareth Wetherellin esittämiin näkökulmiin voisi tuottaa uudenlaista ja mielenkiintoista maisematutkimusta. Kenties tätä kautta olisi mahdollista päästä konkreettisemmin käsiksi siihen, miten affektit ja tunteet ilmenevät ja kiinnittyvät maisemiin sekä niiden representaatioihin. Tämä puolestaan mahdollistaisi mm. sen tutkimisen, miten erilaiset tilat, paikat ja maisemat vaikuttavat esimerkiksi kehollisella tasolla niiden tarkastelijoihin ja kokijoihin, joiden joukkoon sisältyvät luonnollisesti myös tutkijat.